UA-80442521-1

torstai 21. heinäkuuta 2016

Kotimatkalla - paluu arkeen

Aamupala syöty veneessä ja rannalla pojan kanssa leikitty. Nyt suunnataan kotiin. Poika jo simahti keulaan päiväunille. Olipa mukava viettää aikaa yhdessä ilman kiirettä ja isompia velvollisuuksia. Niin sitä vain huomaa, kuinka heti kotimatkan alettua sitä alkoi miettimään pyykin pesua ja kaupassa käyntiä ja muita arjen askareita. Ajattelin mahduttaa tähän päivään myös veneen siivouksen ja uusien verhojen ompelun veneeseen. Kankaat verhojen ompeluun löysin kirppikseltä. Ja ihan oman ompelukoneenkin hankin viikolla, mutta en ole ehtinyt sitä vielä testaamaan.


Luvassa on myös pieni juoksulenkki, sitä ehdinkin jo kaivata. Sain eilen kaverilta hyvän vinkin polkujuoksupaikasta, jossa juokseminen kuulemma mielekkäämpää, kuin kovalla asfaltilla pätkyttäminen. En epäile yhtään. Tiedä, vaikka sais perheen nuorison katsoon poikaa tunteroisen, niin voitaisiin miehen kanssa käydä yhdessä polulla lenkillä. Ompa taas useampia suunnitelmia samalle päivälle. Johtunee varmaankin siitä, että sain nukkua n.9h putkeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit! =)