UA-80442521-1

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Leivontaa ja kaupoissa luuhaamista

Pullaa tuoreilla mustikoilla

Tänä aamuna tuli mieheni veljentytär hoitoon päiväksi. Kävimme ensin kaupoissa kiertelemässä ja selattiin ruoka- ja leivontablogeja, jos vaikka löytyisi jotain kohtuullisen helppoa leivottavaa tämän tulevan koululaisen kanssa. Löysimme Kinuskikissan sivuilta helpon vanilja-mustikkapulla -reseptin ja käärimme hihat ja aloimme leipomaan. Ja hyväähän niistä tulikin. Ilmeisesti muidenkin mielestä, kun yksi ainoa pulla oli jäljellä, kun tulin pieneltä juoksulenkiltä kotiin. Mukava päivä kaiken kaikkiaan. Katsottiin aamulla Pikku Kakkosta, lähdettiin kirppis- ja shoppailukierrokselle, leivoimme ja nyt iltasella ehdin vielä pienelle juoksulenkille, vaikka jalkoja särkee aika lailla. Pitäisi varmaankin huomenna juoksemiseen sijaan käydä vain pieni palauttava kävelylenkki. En tiedä onko päkiät kipeät eilisestä lenkistä, vai tämän päivän korkkareilla käydystä monen tunnin kauppareissusta.

Juoksutakinkin tänään löysin. Olin kierrellyt urheiluliikkeitä ja marketteja, mutta en ollut löytänyt sopivaa juoksutakkia. Tai olisihan niitä sopiviakin löytynyt, mutta en ollut ajatellut maksaa pelkästä takista satasta. Sattumalta näin Facebookin kirppiksellä myynti-ilmoituksen juoksutakista, jota oli ilmoituksen mukaan vain pari kertaa käytetty. Kävin samantien ostamassa sen 10e:lla ja tosiaan se oli kuin uusi. Pitihän sitä päästä heti testaamaan. Seuraavaksi hankintalistalla on kunnon kengät juoksemista ajatellen. Luulin, että pärjään hyvin urheiluliikkeestä ostetuilla "lenkkareilla", mutta kuulemma juoksukengät on juoksukengät. Uskotaan, uskotaan! =)

Kinuskikissan vanilja-mustikkapulliin resepti: http://www.kinuskikissa.fi/vanilja-mustikkapulla-piirakka-ja-pikkupullat/



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit! =)