UA-80442521-1

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Veneilemässä taaperon kanssa

Aurinkoinen ja lämmin ilma. Hypättiin eilen veneeseen ja lähdettiin saareen miehen ja pikku pojan kanssa. Viimeksi yön yli veneilyreissu tehtiin, kun poika oli 4kk ikäinen. Poika viihtyy ja leikkii rannalla. Ainoat haasteet taaperon kanssa veneilyssä taitaa olla ne, kun poikaa ei tahdo saada millään päikkäreille, eikä yöunille, kun touhuttavaa ja katseltavaa on niin paljon. Toinen pähkäiltävä asia on ollut aurinkorasvan käyttö tai pikemminkin se, kun sitä ei suositella käytettäväksi lainkaan alle 3-vuotiaille. Vaatteilla tulisi lapsi suojata ja varjolla. Maalaisjärkeä käyttäen ollaan menty tässäkin asiassa.

Pehmeät liivit on selvästi mukavammat, kuin edelliset kovat liivit.
Meri matka meni mukavasti. Saaressa kokkailtiin ja saunottiin porukalla. Miehen kanssa pulahdettiin merivedessä, mutta uimaan en itse vielä pystynyt. Sen verran kylmää tuo vesi vielä on.



Seuraavaksi suuntaamme toiseen saareen, johon kaveripariskuntakin on suunnistamassa. Vaikuttaisi siltä, että voisimme yöpyä toisenkin yön veneessä. Vettä ja ruokaa on riittävästi ja puhtaita vaatteitakin löytyy ja pojalle vaippoja. Ilmat on ollut yölläkin niin lämpimät, ettei veneen lämppäriäkään ole tarvinnut kuin käyttää päällä ennen nukkumaan menoa. Ihanaa yhdessäoloa! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit! =)