UA-80442521-1

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Kesää odotellessa...

Vielä on joessa jäitä ja pihalla lunta, mutta näyttäisi siltä. että viime öinen vesisade on tehnyt tehtävänsä. Jotenkin odotan lumien lähtöä vielä enemmän, kuin edellisinä vuosina. Kun lumet sulavat ja viimeisetkin roudan rippeet lähtevät, mies aloittaa grillikodan kasaamisen. Lisäksi saaadaan pupu takaisin kotiin, kun se on pari vuotta ollut pojan serkkujen luona lähes naapurissa. Laitamme sille aidatun alueen ja kopin takapihalle, jossa poikakin voi käydä hoivaamassa ja ruokkimassa pupua. Perheen koiran kanssa poika on ollut hyvää pataa alusta asti, mutta välillä riehumisleikkejä saa jo toppuutella. Ihana parivaljakko 💙




Kesää odotellessa olemme harjoitelleen pojan kanssa potkupyörällä ajoa ja siistinyt hieman rantasaunan pirttiä. Rantasaunakausikin avattiin vappuna. Mies puolestaan laittaa venettä iltaisin kotipihassa ja täytyy myöntää, että on itselläkin jo kovat kipinät vesille. Vene sai uuden pressun ja minun olisi määrä ommella uudet verhot. Verhokankaat saapuivat Jotexilta* jo ajat sitten, mutta itsellä ei ole vielä ollut aikaa paneutua mittomiseen ja ompelemiseen. Ensi viikolla sitten!

Potkupyöräilyn harjoittelua

E 2v pääsee perjantaina kotieläintilalle retkelle muiden perhepäivähoitolaisten kanssa ja itseäni jännittää kyllä aika lailla päästää poika reissuun bussilla. Pakkohan sitä on tosiaan päästää poikaa retkille mukaan, ovathan ne hänelle elämyksiä. Elämys taisi olla myös äitienpäivä, kun kävimme miehen ja pojan kanssa hyppimässä Duudsonit parkissa. Poika jaksoi 2.5 tuntia hyppiä trampoliineilla ja ehdottomasti mennään uudelleenkin. Isikin hyppi ja kiipeili. Ja äiti myös innostui trampoliineilla pomppimisesta. Seuraavalla kerralla voisi pukeutua vähän kevyemmin, kuin farkkuihin ja neuleeseen ja hyppiä ittensä puoli kuolleeksi. Siinä olisi kiva yhteinen liikkumisen muoto, eikä voi sanoa, etteikö olis aikaa, kun menee pojan kanssa yhdessä liikkumaan. Ja onhan se pojallekin kivempaa, kuin kärryissä istuminen.


Duudsonit Activity Parkissa äitienpäivänä 2017
*mainoslinkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit! =)